Vihdoinkin on tullut pikkukarhun ja pikkutiikerin aika astua ulos pesäkolosta ja julkistaa suhteensa koko kolonulkopuoliselle maailmalle. Eihän siinä mitään hävettävää ole, jos aina välillä haluaa toiseen kietoutua ja yhdessä pitkin ruohopatjaa kierähdellä.

Tämän lajienvälisen suhteen juorethan juontavat jo kauas menneisyyteen, valkoisen luolan hämyiseen tungokseen, jossa mitä eriskummallisemmat yhdistelmät mahdollistuvat. Näinpä tuli todelliseksi myös tämä epätodennäköinen kohtaaminen.

Karhu on aina ollut kovin aktiivinen eläin. Toisin kuin lajitoverinsa, se harvemmin käy talviunille, vaan suorastaan riehaantuu ensilumen aikaan. Karhun voi havaita letit pomppien kirmaamassa mitä moninaisimmissa ympäristöissä. Tiikerin tultua Karhun elämään on ollut havaittavissa Karhun muuntautumista kotikarhuksi, mikä taas viittaa eräänlaiseen valmistautumiseen tulevia kiikereitä ja tarhuja ajatellen.

Tiikerin perusilme on yleensä laiskanlötkeä. Aamuisin Tiikeri livahtaa metsäretkilleen, ja illansuussa tuo usein sananmukaisesti leipää yhteiseen pöytään. Vaaraton ulkomuoto hämää, sillä usein Tiikeri äityy juovat hulmuten melkoisiin tiikerinloikkiin Karhun nähdessään.

Karhun ja Tiikerin yhteiselo on ollut melkoista huisketta ja vilinää. Kuluneisiin vuosiin on kuulunut paljon saalistusreissuja yksin ja yhdessä, runsaasti marjoja (etenkin syksyisin - syksyllä karhut lihottavat itsensä talvea varten), jonkin verran postia Tiikerille (ja jokunen kortti myös Karhulle), ilon kyyneleitä, surullisia hymyjä ja kaipausta eron hetkinä. 

Tätä nykyä Karhun ja Tiikerin elämä on rauhanomaista. Lajien on huomattu täydentävän toisiaan mainiosti, vaikkakin silloin tällöin murinaa kotikolosta kantautuukin.

Elämä kolossa ruohopatjan takana ei ole kuitenkaan enää entisellään, sillä nyt Tiikeri ja Karhu ovat päättäneet yhdessä lähteä tutustumaan ruohopatjan ulkopuoliseen maailmaan. Ja siitä tässä tarinassa on kysymys.